Lahden kansainvälinen koiranäyttely 2.4.2016
Hovikuvaajamme viiletettyä Lappiin lomailemaan ja ystävien peruttua puheensa osallistumisesta näyttelyyn lähdimme tämän vuoden toisiin kotikisoihin vahvistuksenamme Äiti. Luvassa oli siis laatuaikaa äititytär -kokoonpanolla. Eväät olivat ainakin viimeisen päälle!
Itse näyttelyyn saapumista olin veivannut edestakaisin aivan näyttelypäivän aamuun saakka, sillä minua epäilytti viimeisimmän näyttelyn perusteella viedä Ruusaa näytille suomalaistuomarille. Onhan se aivan keskeneräinen, eikä edusta yhtään perinteistä tyyliä hollanninpaimenkoirasta. Ainakaan pitkäkarvaisesta sellaisesta. Pohdittuani asiaa miten päin tahansa rohkaisin itseni sillä verukkeella, että näen tuttuja (joista sain tietää edellisenä iltana) ja pääsemme harjoittelemaan jälleen häiriössä työskentelyä Ruusan kanssa. Niin, ja olisihan ilmoittautumisrahat menneet hukkaan, joten suunnaksi valikoitui tuttuakin tutumpi Lahden Messuhalli.
Ruhkaa ei juurikaan ollut liikenteen saati sisäänkäynnin tiimoilta, rokotustodistuksen ja mikrosirun tarkastus oli sujuvaa. Pääsimme siis melko joutuisasti sisälle odottelemaan oman kehämme alkamista. Sattuipa vielä vallan sopivasti, että tutustuimme silmällä pitämääni rotuun monien sattumusten kautta, sillä he pitivät vieressämme paikkaa. Monin tavoin reissu alkoi kuin alkoikin suotuisissa merkeissä.
Seurasimme muiden rotukehien edistymistä ja ehdinpä käydä seuraamassa ystäväni oman koiran arvostelun. Kävimme Ruusan kanssa jo tavaksi muodostuneesti ulkona kävelemässä ennen kehää. Lahden näyttelyn järjestejille erityiskiitokset hyvästä koirien ulkoilutuspaikasta! Viimein rodun arvostelun aloittaminen alkoi lähestyä konkreettisesti ja yksittäiset rotunsa edustajat kutsuttiin vuoronperään kehään arvioitavaksi ohjelman mukaisesti. Siirryimme lähemmäs kehää odottelemaan. Ruusalle tyypillisesti se oli aloittanut juoksunsa näyttelyviikkoa edeltävällä viikolla ja valutti kuin saavista kaatamalla. Kuivitus, puhdistus operaation siivittämänä saimme kutsun kehään. Turvonneen alapaansä kanssa se peitsasi hirmu herkästi ja liikkui itselleen epätyypillisesti takajalat harallaan. Yhdistetään tähän vielä tahdikkaasti heiluvat etutassut niin liikkuminen näyttää juuri niin erikoiselle kuin se tässä kuulostaa.
Ruusa jaksoi hienosti pitää itsensä kasassa, vain omistaja/handleri sai harmaita hiuksia kapeasta kehää reunustavasta matosta, jolla koiran esittäminen oli sanalla sanoen haastavaa. Kaikesta epätyypillisestä ja erikoisuudesta huolimatta Ruusa sai erinomaisen arvostelun ja korkkasi avoimenluokan voittamalla oman luokkansa. Avaten samalla serti ja cacib tilinsä olemalla Rotunsa paras.
Tuomari toi kättelyn ohella hymynkareen saattelemana esiin epäilyksensä, että Ruusa ei taida olla aivan puhdas pitkäkarvainen. Napakan selityksen päätteeksi tuomari heltyi kauniiseen hymyyn ja totesi, että ei rupea siitä koiraa rankaisemaan, vaan haluaa tällä tavalla kannustaa rotua eteenpäin.
Itse näyttelyyn saapumista olin veivannut edestakaisin aivan näyttelypäivän aamuun saakka, sillä minua epäilytti viimeisimmän näyttelyn perusteella viedä Ruusaa näytille suomalaistuomarille. Onhan se aivan keskeneräinen, eikä edusta yhtään perinteistä tyyliä hollanninpaimenkoirasta. Ainakaan pitkäkarvaisesta sellaisesta. Pohdittuani asiaa miten päin tahansa rohkaisin itseni sillä verukkeella, että näen tuttuja (joista sain tietää edellisenä iltana) ja pääsemme harjoittelemaan jälleen häiriössä työskentelyä Ruusan kanssa. Niin, ja olisihan ilmoittautumisrahat menneet hukkaan, joten suunnaksi valikoitui tuttuakin tutumpi Lahden Messuhalli.
Ruhkaa ei juurikaan ollut liikenteen saati sisäänkäynnin tiimoilta, rokotustodistuksen ja mikrosirun tarkastus oli sujuvaa. Pääsimme siis melko joutuisasti sisälle odottelemaan oman kehämme alkamista. Sattuipa vielä vallan sopivasti, että tutustuimme silmällä pitämääni rotuun monien sattumusten kautta, sillä he pitivät vieressämme paikkaa. Monin tavoin reissu alkoi kuin alkoikin suotuisissa merkeissä.
Seurasimme muiden rotukehien edistymistä ja ehdinpä käydä seuraamassa ystäväni oman koiran arvostelun. Kävimme Ruusan kanssa jo tavaksi muodostuneesti ulkona kävelemässä ennen kehää. Lahden näyttelyn järjestejille erityiskiitokset hyvästä koirien ulkoilutuspaikasta! Viimein rodun arvostelun aloittaminen alkoi lähestyä konkreettisesti ja yksittäiset rotunsa edustajat kutsuttiin vuoronperään kehään arvioitavaksi ohjelman mukaisesti. Siirryimme lähemmäs kehää odottelemaan. Ruusalle tyypillisesti se oli aloittanut juoksunsa näyttelyviikkoa edeltävällä viikolla ja valutti kuin saavista kaatamalla. Kuivitus, puhdistus operaation siivittämänä saimme kutsun kehään. Turvonneen alapaansä kanssa se peitsasi hirmu herkästi ja liikkui itselleen epätyypillisesti takajalat harallaan. Yhdistetään tähän vielä tahdikkaasti heiluvat etutassut niin liikkuminen näyttää juuri niin erikoiselle kuin se tässä kuulostaa.
Ruusa jaksoi hienosti pitää itsensä kasassa, vain omistaja/handleri sai harmaita hiuksia kapeasta kehää reunustavasta matosta, jolla koiran esittäminen oli sanalla sanoen haastavaa. Kaikesta epätyypillisestä ja erikoisuudesta huolimatta Ruusa sai erinomaisen arvostelun ja korkkasi avoimenluokan voittamalla oman luokkansa. Avaten samalla serti ja cacib tilinsä olemalla Rotunsa paras.
Tuomari toi kättelyn ohella hymynkareen saattelemana esiin epäilyksensä, että Ruusa ei taida olla aivan puhdas pitkäkarvainen. Napakan selityksen päätteeksi tuomari heltyi kauniiseen hymyyn ja totesi, että ei rupea siitä koiraa rankaisemaan, vaan haluaa tällä tavalla kannustaa rotua eteenpäin.
Lyhyen keskustelun päätteeksi palauduttiin hyvin nopeasti takaisin tähän hetkeen, sillä Dopingvalvoja yhytti meidät kehässä. Ruusa pääsi osallistumaan sattumanvaraiseen testiin eli antamaan Dopingtestausta varten virtsanäytteen. Hieman huvitti, että karvanäyte ei olisi ollut tästä rodusta riittävä. Onhan minulla sentään pitkäkarvainen koira ;)
Valvoja ei jättänyt hetkeksikään meitä silmistään ja näin ollen hänen saattelemanaan pääsimme hakemaan tarvittavat paperit, takin ulkoilua varten ja koiralle juotavaa sekä kunnollisen hihnan. Pääsimme kehästä lähes samoilla hengenvedoilla pukukoppiin, jossa täytimme vaadittavat dokumentit. Siirryimme koiran pikaisen juottamisen ja testivälineistön valitsemisen jälkeen ulos, jossa Ruusan oli määrä antaa näyte. Luojan kiitos se osaa virtsata lähes käskystä ja näytteenottaminen sujui vauhdikkaasti. Tilanne oli tehty sangen mukavaksi kaikille osapuolille ja Ruusan juoksuista huolimatta näyte lähti asianmukaisesti matkaan ja me saimme jälleen kerran aivan uusia kokemuksia :) Erityiskiitokset erittäin mukavalle valvojalle!
Valvoja ei jättänyt hetkeksikään meitä silmistään ja näin ollen hänen saattelemanaan pääsimme hakemaan tarvittavat paperit, takin ulkoilua varten ja koiralle juotavaa sekä kunnollisen hihnan. Pääsimme kehästä lähes samoilla hengenvedoilla pukukoppiin, jossa täytimme vaadittavat dokumentit. Siirryimme koiran pikaisen juottamisen ja testivälineistön valitsemisen jälkeen ulos, jossa Ruusan oli määrä antaa näyte. Luojan kiitos se osaa virtsata lähes käskystä ja näytteenottaminen sujui vauhdikkaasti. Tilanne oli tehty sangen mukavaksi kaikille osapuolille ja Ruusan juoksuista huolimatta näyte lähti asianmukaisesti matkaan ja me saimme jälleen kerran aivan uusia kokemuksia :) Erityiskiitokset erittäin mukavalle valvojalle!
Testauksen jälkeen pääsimme viimein nauttimaan arvostelusta ja ilmoittamaan tukijoukoille tuloksia. Äiti oli ehtinyt soittaa uutiset meidän katoamisen vuoksi jo isälle, joka on ollut Neron ja Sällin näyttelytaipaleella onnea tuomassa. Leikkisästi ajattelimme, että äidin täytyy jatkossakin lähteä meidän tyttöjen kanssa koiranäyttelyyn! Jäimme odottamaan ensin yhdessä tämän koiranäyttelyn kokoontumiskehään pääsyä ja ryhmäkehässä esiintymistä.
Ruusan arvostelun pääset lukemaan omilta sivuilta
Kokoontumiskehässä varsin varhaisessa vaiheessa kävi ilmi, että ryhmäkehän tuomari ei ole kiinnostunut nuorikostamme. Väsynyt ja juoksujen turruttama Ruusa jaksoi sitkeästi taistella kokoontumiskehässä, mutta odottelun venyttyä pidemmälle sitä alkoi selvästi itseään häiritä hillitön vuoto ja se pääsi omaan häkkiin lepäämään. Sieltä se joutui suoraan ryhmäkehään jonottamaan ja esiintymään isossa kehässä ihkaensimmäistä kertaa. Harmikseni tästä tilanteesta en saanut kuvallista muistoa, mutta mieleen painuivat useat kommentit kehän laidalta. Isoon kehään meidät juotaneen mieshenkilön epäilevä juonto: "Hollanninpaimenkoira...(hyväksyntää hakeva katse)...pitkäkarvainen". Ja omalta osaltaan myös tuomaristossa istuneiden ihmisten kysely toisiltaan: "Mikä rotu tuo on?", "No sehän on holsku". Nimenomaan, minun pieni ja urhea holsku <3
Ruusan ensimmäiset viralliset palkinnot.
Katseet kääntyvät kenties kohti Hollanninpaimenkoirien erikoisnäyttelyä, joka järjestetään kesäkuussa Uudessakaupungissa.
Kommentit
Lähetä kommentti