Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Agility unelmiii

Juhannuksen olen selaillut vanhoja treenivideoita. Ajatuksena oli koostaa video meidän pienen pienestä puomiprojektista, koska A-esteprojekti on turhan extreme esiteltäväksi ja keinua ei COVID-19 muodostaman tauon jälkeen olla juurikaan tehty. Kepit ottivat aikamoisen askeleen taaksepäin tauon myötä ja tästä on täysin itsensä syyttäminen, tauolla olisi hyvin voinut tehdä nimenomaan juuri keppejä. Toisaalta molempien kropat (sekä Ruusan että minun) tuntuivat olevan levon tarpeessa huhti-toukokuun kuntokuurin jälkeen. Opintovapaalta töihin paluu vei kahdeksi viikoksi täysin voimat. Kesäkuun alusta päästiin treenihallille asti, esteille . VAU valmennusryhmän 2018-2019 myötä saatiin hirmuisesti asioita eteenpäin, vaikka pieni ihmismieli olisi halunnut nähdä isompaa edistystä. Etenkin keväällä 2019 oltiin hyvässä kunnossa ja vauhti oli ihan omaa luokkaa pitkäaskelisille hiippailijoille. Tuon vuoden touko-heinäkuun treenit ovat olleet silmälle iloksi, myös näin jälkeenpäin katsottuna. He

AJATTELU

Olin tuikitavallisella koiralenkillä lähimetsässä ja törmäsin tähän näkymään. Aurinko valaisi polkua, joka kaartuu petäjän jälkeen vasemmalle, ympäröivä ryteikkö naamioituu taustalle. Tästä näkymästä tuli mieleeni 10.2.2019 valmennusryhmän (VAU 2018-2019) psyykkarin Mari Mäkelän luento "Oppiminen, muisti - AJATTELU". Olen paininut jo vuosia harrastusrintamalla mentaalipuolen (motivaatio) ongelmien kanssa, koska vaadin itseltäni liikaa: analysoin ja näpertelen, en pääse eteenpäin. Toisinaan kokonaisuuksien hahmottaminen on ollut haastavaa, mutta lopulta se suurin yksittäinen tekijä on keskeneräisyys . Kun koira ei osaa eli sille ei opeta esimerkiksi kontaktiesteitä, ei tarvitse kilpailla - kun ei kilpaile, ei voi epäonnistua . Tämän ketjun kiinni saaminen oli työn ja tuskan takana. Tätäkin tekstiä kirjoitan sydänverellä, tiedostaen sen olevan askel oikeaan suuntaan.  Itsensä kritiikille altistaminen, kilpailuhenkisyys ja menestyksen tavoittelu, erittäin hankalia aiheita tällä

Kevät siivous! Tervetuloa uusi vuosikymmen 2020

Hiljaiseloa taidettiin viettää nelisen vuotta. Maailmalla vallitsevan koronan vuoksi koin oivalliseksi hetkeksi kaivaa Bloggerin naftaliinista ja päivittää sivujen ulkoasua sekä muuttaa mm. koiratilanteen nykyistä vastaavaksi. Blogin kirjoittaminen vie myös mukavasti ajatuksia pois kehittämistehtävän kirjoittamisesta, jonka luomisentuska on viimekuukaudet ollut käsin koskettavissa. Julkaisen paremmalla ajalla väliinjääneistä vuosista muutaman koonnin, mikäli ei maailmantilanne ei akutisoidu uudelleen. Toteutusta pohdin joko aiheittain tai vuosittain esitettäväksi puuttuneille vuosille ja tapahtumille, aika ja energia näyttänevät suunnan kun sen aika on. Onpa kerrassaan mahtavaa antaa ajatuksen taas juosta vapaana ja luistaa vähän kirjoittamisen perussäännöistä, ainakin siitä tällä hetkellä ahdistavasta tieteellisestä kirjoitustyylistä. Yök! Lisäksi tunnustan hieman kaipaavani töihin, sillä olen saanut olla kevään opintovapaalla ja näin ollen koen itseni melkoiseksi luopioksi va