Siirry pääsisältöön

ETUSIVU

TERVETULOA!

Sivustoa päivitetään arjen ohella, joten parhaiten meidät tavoittaa muita kanavia pitkin.
Tämän sivuston tarkoituksena on kirjoittaa asioista ja ilmiöistä meidän arjessa, ylläpitää hyvää fiilistä ja ammentaa siitä energiaa ♡




🧡 Vuonna 2012 Sivusto luotiin.
🧡 Vuosina 2014 - 2016 sivustoa yritettiin erilaisin kokoonpanoin ylläpitää.
🧡 Vuosina 2016 - 2020 pidettiin hiljaiseloa vaikeampina vuosina.
🧡 Vuonna 2020 sivusto päivitettiin.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

VUOSI 2020

Nähtävästi tänne blogiin tulee kirjoitettua harvakseltaan, mikä osittain selittää miksi puhelimeni on aina tukossa purkamattomista videoista ja kuvista. Tänävuonna lienee aiheellista ottaa tavaksi tyhjentää puhelimen sisältö edes kuukausittain. Näin tammikuun lopulla on hyvä aika istua kauniina tammikuisena päivänä tietokoneen ääreen ja koota yhteen viime vuosi. Etenkin jos on sattunut ärsyttämään jalan niin kipeäksi, että käveleminen saati juokseminen ei tule kysymykseenkään. TAMMIKUU Ruusa oli ehtinyt mammaloman jälkeen treenata aktiivisemmin reilun kuukauden verran. Lisäksi hurahdettiin Rally-tokoon. Kuukauden paras päivä oli kuitenkin 25.1. kun osallistuttiin Mia Laamasen luennolle ja ratatreeniin. Rufus oli vielä tokoryhmässä, jossa tehtiin perusteita.  - 19.1. Rufuksen viimeiset pentunäyttelyt. 11.1. talkoilin Rally-toko kisoissa. 12.1. Senni Huotari tuli pitämään juoksarikoulutusta, jossa olin kuuntelemassa. Aika mahtava päivä täyttää pyöreitä! Ikäkriisi katosi onneksi samantien

MH-luonnekuvaus

MATKA MH-LUONNEKUVAUKSEEN Torstai 21.4. Viimehetken valmistumisena Ruusa pääsi käymään fysioterapeutin käsittelyssä. Teemana takapään lihaksiston rentouttaminen juoksujen jälkeen. Tämä toteutui loistavassa aikataulussa MH-luonnekuvausta ajatellen. Oikeastaan koko keväänvyyhti toteutui paremmin kun MH-luonnekuvaus siirtyi toukokuulta ja järjestyi näinkin pian.  Perjantai 22.4. Team Pussipirujen matka kohti Joensuun MH-luonnekuvausta alkoi täpötäydessä bussissa, jossa pisin odotus keskustassa liikennevaloissa oli jopa seitsemän (7) minuuttia! Ihmisjoukon kärsivällisyys oli kortilla ja saimme seurata monia argumentteja liikenteen sujuvuudesta, joita kanssa matkustajat vaihtoivat kuskin kanssa. Syytönhän toki hän tilanteeseen oli. Bussista hyppäsimme rautatieasemalle odottamaan junaa täydessä varustuksessa. Mukana siis rutkasti lämmintä vaatetta ja kevythäkki. Junaan noustessa jouduimme jäämään ihmispaljouteen jonottamaan, sillä junassa meille valkeni, että juna on ollut loppuu

AJATTELU

Olin tuikitavallisella koiralenkillä lähimetsässä ja törmäsin tähän näkymään. Aurinko valaisi polkua, joka kaartuu petäjän jälkeen vasemmalle, ympäröivä ryteikkö naamioituu taustalle. Tästä näkymästä tuli mieleeni 10.2.2019 valmennusryhmän (VAU 2018-2019) psyykkarin Mari Mäkelän luento "Oppiminen, muisti - AJATTELU". Olen paininut jo vuosia harrastusrintamalla mentaalipuolen (motivaatio) ongelmien kanssa, koska vaadin itseltäni liikaa: analysoin ja näpertelen, en pääse eteenpäin. Toisinaan kokonaisuuksien hahmottaminen on ollut haastavaa, mutta lopulta se suurin yksittäinen tekijä on keskeneräisyys . Kun koira ei osaa eli sille ei opeta esimerkiksi kontaktiesteitä, ei tarvitse kilpailla - kun ei kilpaile, ei voi epäonnistua . Tämän ketjun kiinni saaminen oli työn ja tuskan takana. Tätäkin tekstiä kirjoitan sydänverellä, tiedostaen sen olevan askel oikeaan suuntaan.  Itsensä kritiikille altistaminen, kilpailuhenkisyys ja menestyksen tavoittelu, erittäin hankalia aiheita tällä