Hiljaiseloa taidettiin viettää nelisen vuotta. Maailmalla vallitsevan koronan vuoksi koin oivalliseksi hetkeksi kaivaa Bloggerin naftaliinista ja päivittää sivujen ulkoasua sekä muuttaa mm. koiratilanteen nykyistä vastaavaksi. Blogin kirjoittaminen vie myös mukavasti ajatuksia pois kehittämistehtävän kirjoittamisesta, jonka luomisentuska on viimekuukaudet ollut käsin koskettavissa.
Julkaisen paremmalla ajalla väliinjääneistä vuosista muutaman koonnin, mikäli ei maailmantilanne ei akutisoidu uudelleen. Toteutusta pohdin joko aiheittain tai vuosittain esitettäväksi puuttuneille vuosille ja tapahtumille, aika ja energia näyttänevät suunnan kun sen aika on. Onpa kerrassaan mahtavaa antaa ajatuksen taas juosta vapaana ja luistaa vähän kirjoittamisen perussäännöistä, ainakin siitä tällä hetkellä ahdistavasta tieteellisestä kirjoitustyylistä. Yök! Lisäksi tunnustan hieman kaipaavani töihin, sillä olen saanut olla kevään opintovapaalla ja näin ollen koen itseni melkoiseksi luopioksi valloillaan olevan maailmantapahtuman vuoksi. Töihin sen vuoksi, koska työkaverit ja kirjaaminen (aina kun siihen on aikaa!). Mikä muu ammattikunta käyttää työaikaansa kirjoittaakseen p ä i v i t t ä i s i s t ä a s i o i s t a ?
© Nora Renell
Alkuvuodesta tajuntaan pamahti tosiasia, että Ruusa on jo kuusivuotias jame ei olla saatu raavittua kasaan mitään muuta kuin kokemusta!
Koiraharrastusrintamasta on hieman kerrottava, sillä tuntuu, että se polkee nykyisin paikallaan. (Toivon tämän salaa motivoivan treenaamaan aktiivisemmin ja tavoitteellisemmin.) Varsinaisesti treenihallille ei ole mikään kiire, vaikka mm. kontaktiesteitä pitäisi kovasti päästä työstämään. Ehkä jopa kaivattu hengähtämistauko tuli juuri tähän paikkaan ja ehdittiin kehittää Ruusan fysiikkaa pentujen jälkeen napsun verran paremmaksi, sillä runsaista toistoista ehti kertyä melkoisesti jumeja ja allekirjoittanutta alkoi jo hirvittää mahdolliset seuraukset. Ei-toivottujen listalle kärjessä tietenkin loukkaantumiset, rasitusvammat ja muut tauolle pakottavat, mahdollisesti kisaamista jälleen lykkäävät tai kisaamisen (jopa treenaamisen) estävät asiat. Ai, mitenniin PANIIKKI?!
Alkuvuodesta tajuntaan pamahti tosiasia, että Ruusa on jo kuusivuotias ja me ei olla saatu raavittua kasaan mitään muuta kuin kokemusta 🤯 Kamalaa tajuta, että toisen parhaat vuodet alkaa olla käytetty, enkä minä ole saanut mitään aikaan. Sinänsä sama tilanne itseni kanssa, mutta koiran kannalta tilanne oli jotenkin paljon raskaampi asia tajuta. 😰 Toisaalta Ruusa pyöräytti maailmaan syyskuussa jälkeläisiä upean Cosmon kanssa ❦ Paras saavutus ikinä! 🥰
NO, mutta... Rufus, tämä uusi tähti. "En sitoudu treenaamaan pentua ensimmäisenä vuotena, koska KOULU ja TYÖELÄMÄN yhteensovittaminen" - HA HAA!! Ketä mä huijaan, Rufus oli ehkä maailman helpoin pentu - jos iltoja ei lasketa 😈 Joten treenaamaan lähdettiin taas tyypillisesti perä edellä puuhun -tyyppisesti, muka aiemmista kokemuksista viisastuneena. En keksi enää edes naurua tähän kohtaan, mutta voitte kuvitella sellaisen sarkastisen, mutta hiipuvan naurun.
© Nora Renell
Pentutreeneistä voisin kirjoittaa enemmän ja laajemmin, tästä postauksesta taitaakin tulla melkoinen työlista 🙃 Leikittelyksi tämä meni jokatapauksessa, mutta asiaan... Rufuksen kanssa treenattiin kunnes sopivasti koronan pakottamana ohjatut treenit jäivät tauolle ja Rufus sai mystisesti tassuhaavan, jota paranneltiin neljä viikkoa - tästäkin olisi mahtavaa näin jopa opintojen vuoksi kirjoittaa oma postaus, eh. Nyt kun tassuhaava on parantunut ja kasvukivutkin ovat hiljalleen poisjäänyttä elämää niin treenimotivaatio. Se on kadonnut johonkin. Kerta kaikkiaan. Aivan käsittämätöntä. Kun ei ikään kuin ole päässyt tekemään mitään vallitsevan tilanteen vuoksi ja koska rasittaminen on ollut pannassa, on keksitty mahdottomuuksia väsyttääkseen teini-ikään ennättänyt hormonimyrskyinen juniorikoira. Näin alkuun olisi ehdottomasti treenattava kadonnut hihnakäytös kuntoon, mutta se ei tietenkään tunnu kutkuttavan herkulliselta.
Pointtina koko pitkässä tekstissä on, että on aivan ihanaa, että jos tätä joku vielä lukee tai seuraa.. Tervetuloa mukaan takaisin tai uutena lukijana! Yritetään keksiä keino löytää kadonnut treenimotivaatio. Muutama ässä löytyy hihasta. Uskon motivaation löytyvän ilman niitäkin keinoja, ihan kuin pyörää ajaisi. Sen muistaa kun hyppää pyöränsatulaan uudelleen. Siitä tulikin mieleeni, että pyörätkin tuli kaivettua vuosien jälkeen telakalta, koska niiden varalle on suuria suunnitelmia. Ihme kyllä pysyin jopa testiajoilla pystyssä ja pyörien renkaat olivat ehjät, vaihteiden hakemisen kanssa se suurin työ olikin. Iltaihmisenä tekstiä tuntuu pukkaavan ovista ja ikkunoista, mutta koirien iltatoimet alkavat puskea päälle. Joten, uutta tekstiä luvassa toivottavasti piakkoin ja loput päivitykset kunhan viimeisin villitykseni päättyy.
Vietän viikon sometaukoa Facebook, Instagram, Messenger, WhatsApp etc sovelluksista, mieletön paasto pääsiäisen jälkeen #datadetox ☝ Ohessa yksi esimerkki tempauksen toteutukseen (7 - DAY). Omasta hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta, kuten jaksamisesta. Ajankäytön kannalta tauko on tuonut vain hieman lisää aikaa muihin asiohin, mutta paasto tiettyjen alustojen mielettömästä määrästä tietoa ja sen jakamisesta on saanut aikaan pelkkiä positiivisia tuntemuksia. Kaikki se informaatio. Vihdoin on tilaa omien ajatusten käsittelyyn, jotka selvästi olivat jääneet kesken, kaiken hektisyyden alle. On ollut ihanaa keskittyä vain päivän lehteen, hengittää. Toki ennen tätä päivää informaation etsiminen on ollut haastavaa, koska huomaan ettei asioita enää muista ulkoa niin hyvin ja niitä on äärettömän helppo ratkaista etsimällä sitä hakutoiminnoilla. Tämän erittäin kokeellisen, mutta inspiroivan ajanjakson jälkeen osaan toivottavasti suhtautua eri tavalla someen ja löytää sieltä enemmän hyvinvointia, positiivisuutta ja energiaa tuovia asioita, pysähtyä hetkeen enkä upota tasaisen uuvuttavaan harmauteen.
Rakkaudella,
Laura ja Team RR
Kommentit
Lähetä kommentti